Carmina Burana on saksalaisen säveltäjän Carl Orffin tunnetuin teos. Se on saanut inspiraationsa 1100- ja 1200-luvuilta peräisin olevasta keskiaikaisesta runokokoelmasta, joka löytyi vuonna 1803 Baijerista, Beuernin benediktiiniläisluostarista. Kokoelmaan sisältyy n. 300 keskiajan latinaksi kirjoitettua runoa, ja lisäksi n. 50 runoa, joiden kieli on sekoitus keskiyläsaksaa, latinaa ja ranskaa. Runojen anonyymit tekijät, goliardit, olivat kiertäviä, virkaheittoja pappeja tai opiskelijoita, jotka viettivät hyvin epäsäännöllistä elämää yhteiskunnan säännöistä ja järjestyksestä piittaamatta. Runojen aihepiiri on vaihteleva; niihin sisältyy rakkauslauluja, viinilauluja, satiirisia sepityksiä ja opiskelijalauluja. Kaikki runot heijastavat yksinkertaista elämänfilosofiaa ja suoraa, elämää syleilevää maailmankäsitystä.
Teos alkaa laululla "Fortuna Imperatrix Mundi" (Onnetar, maailman valtiatar). Se on kuoron vahvahenkinen ylistys Fortuna-jumalattarelle, Onnettarelle, joka alistaa ihmisen ikeensä alle ja joka on huikentelevainen kuin kuun eri vaiheet. "Primo Vere" (Kevät) kuvaa kevään juhlien viettoa. Luonto herää talviunestaan ja vahvistaa ihmisen mieltä tämän taistellessa kohtaloaan vastaan. Kappaleessa "In taberna" (Viinituvassa) kuullaan aluksi kapinallisen sielun raastava kertomus oman kohtalonsa uhmaamisesta. Laulun lopuksi juoppojen kuoro pyrkii unohtamaan viinin avulla maailman murheet. Kappale "Cour d´amours" (Rakkauden hovi), joka tyyliltään muistuttaa keskiaikaista hovimusiikkia, on kunnianosoitus Venukselle, rakkauden jumalattarelle. Kolmannen osan huippukohdassa jumalatar Fortuna pyöräyttää onnenpyörää uudelleen, ja kohtalon ympyrää kuvaava alkukuoro toistaa viestinsä kappaleessa "O Fortuna".
Carmina Burana on siis kokonaisuudessaan ylistyslaulu rakkaudelle ja maallisille nautinnoille. Siinä kuvataan kristillistä hurskautta ja pakanallista hedonismia huolettomassa sävyssä, nautiskellen ja pilaillen, tavalla, joka on täysin vastakohtainen perinteiselle, keskiaikaiselle käsitykselle elämästä ja kuolemasta.
Massiivisella kuoroteoksellaan Carl Orff onnistui luomaan kokonaisvaltaisen esityksen, jossa musiikki ja sana kohtaavat saaden aikaan tyrmäävän, teatraalisen yhteisvaikutuksen. Teos esitettiin ensimmäisen kerran Frankfurtissa v. 1937. Jo tuolloin 40-vuotias Orff oli siihen mennessä ollut tunnetumpi opettajana kuin säveltäjänä. "Kaikki mitä olen säveltänyt tähän mennessä, ja minkä Te valitettavasti olette julkaissut, voidaan nyt heittää pois!" Orff kirjoitti kustantajalleen. "Carmina Burana on alku kokonaan uudelle tuotannolle!"